Ajankohtaista sivun headerkuva taimi kasvaa käsien suojassa kämmenillä

Ajankohtaista

Uusille raiteille

Sähköistä taloushallintoa?

15.6.2015 - Minna Pusa

Ajatukset rullaavat omalla painollaan, kun ei erityisemmin tarvitse miettiä, mihin kohtaan tänään istuu tai mitä kaupasta tällä kertaa ostaisi. Ihmismieli lukkiutuu helposti tiettyihin kaavoihin. Kaupassa kuljet samaa reittiä ja poimit ostokset. Myös työssä kuljet totuttuja polkuja. Tekemisen tapoja ei usein kyseenalaisteta. Mukavuussyistä on helpompaa toistaa hyväksi todettuja rutiineja.

On oikein pitää häiritsevät asiat poissa mielestä, jotta saa työt tehtyä. Uuteen heittäytyminen vaatisi myös vähän vaivaa. Ja se sisältäisi vielä myös riskiä. Ja vähintäänkin se toisi muutostilanteen, jossa saattaisi stressaantua. On tervettä epäillä uusien asioiden toimivuutta ja hyödyllisyyttä. Mutta onko siitä tullut tapa? Olisiko kuitenkin syytä hakeutua tilanteisiin, joissa annat mahdollisuuden uusille ajatuksille ja toimintatavoille? Ottaisitkin selvää mitä parempaa voisi olla ihan ulottuvilla. Tavanomaisen toiminnan avaaminen on tärkeää niin yksityiselämässä kuin työssä. Ilman sitä kun paremmat tavat ja hyvät seuraukset jäävät toteutumatta.

Uusia ohjelmia ja menetelmiä kehitetään jonkin lisäarvon vuoksi, yleensä useammankin. Esimerkkeinä vaikkapa sähköiset taloushallinnon ohjelmistot. Vaikutukset uskoo paremmin vasta kun ne kokee. Onko edelleenkin niin, että suomalainen uskoo vasta kun näkee ja kokee? Vauhdilla lisääntyvä sähköisten palvelujen käyttö yrittäjien keskuudessa on merkki uusille raiteille uskaltautumisesta. Mitä sitten ovat ne lisäarvot jotka pääsee niiden myötä kokemaan? Aikaa säästyy = rahaa säästyy. Hyviä asioita. Parempi tieto siitä missä mennään juuri nyt, on varmasti yksi parhaimpia. Kun muistamme sen tosiasian, että yrittäjäkin on ihminen, ajasta ja paikasta riippumattomammat toimintatavat tuonevat kuitenkin kaikkein arvokkaimman inhimillisen arvon.

Ylös